Ajattelin tehdä muutaman jäälyhdyn oven eteen jouluksi. Rivitalossa kun asutaan, niin kaksi tai kolme olisi hyvä määrä. Enempää ei mihinkään mahdukaan, ellei sitten vie tuonne yleisten ovien eteen. Taitaa kyllä jäädä viemättä, sillä tässä ensimmäisen lyhdyn tulos..

Luulin sen olleen jäätyneen jo kunnolla, kun ämpäri oli ollut koko yön ulkona ja äsken otin sisälle. Jätin hetkeksi kylppäriin ja sitten koitin kumota. Näinhän siinä sitten kävi. Illalla vien uuden ämpärin ulos ja koitan huomenna uudelleen. Se saa olla siellä sitten iltaan asti huomenna, ihan siksikin, ettten kerkeä sitä aiemmin ottamaan pois. Ja kun tätä katsoo, niin ei varmaan tarvitsekaan ottaa aiemmin pois.

Taidan mennä vielä etsimään lisää ämpäreitä varastosta, että saadaan edes yksi lyhty valmiiksi.