Kovan onnen villasukat valmistuivat vihdoin. Näitä kudoin ja purin ja kudoin ja purin. Kerran sain jo toisen sukan melkein valmiiksi, kun purin taas. Ja mallia muutin tehdessäni kerran, jos toisenkin. Ensin piti tulla Katariinat, sitten pitkävartiset sukat ja nyt lopulta niistä tulikin ihan perusvillasukat.

Tein siis Novitan hyvien perusvillasukkien oheella. Ainakin melkein. Varresta tuli vähän erimittainen. Kantapään jätin kaksi kerrosta lyhyemmäksi ja hyvä niin. Istuvat nyt hyvin. Kantapään tein ohjeen mukaan. Ja se olikin helppoa. Turhaan ihmiset sitä pelkäävät!
Kiilakavennukset tein heti jokaisella kierroksella, enkä tehnyt noita välikierroksia, mitä ohjeessa käskettiin tekemään. Otin vähän mallia mummon tekemästä sukasta ja siinä kavennukset olivat tehty heti. Ja tuon kärjen taas tein niin, että kavensin joka puikon lopussa kaksi yhteen ja välikierros. Ja taas kaksi yhteen joka puikolla ja välikierros. Kolme viimeistä kierrosta kavensin kokoajan.

Muuten on oikein hyvät, mutta tuli ehkä vähän liian leveät. Ensi kerralla sitten osaan kaventaa vähän enemmän kantapään jälkeen. Toisaalta nämä on ihanan löysät pitää vaikka yöllä.

Nyt miettimään, minkä työn laittaisin aluille!