tiistai, 24. toukokuu 2011

Blogi muuttaa!

Blogini muuttaa bloggerin puolelle. Muuttotyöt on käynnissä. Tervetuloa kaikki ihmemaahan. Toivottavasti kaikki vanhatkin lukijat löydätte sinne.

maanantai, 16. toukokuu 2011

Vision-sukat

Ihanaa, olen saanut lisää neulerintamalla aikaan. Sen on mahdollistanut euroviisut ja eiliset jääkiekkopelit. Pronssiottelun aikaan vielä hyvin pystyi neulomaan, Suomen pelin aikaan sitten taas ei. Paitsi ennen kolmatta erää sukat tulivatkin jo valmiiksi. Nimensä nämä kuitenkin sai euroviisuista, sillä sukissa on vähän kaikkea. Niinkuin euroviisuissakin.

Ryhdyin tekemään näitä pitsisukkien mallilla. Kuitenkin pitsi näytti aika sekavalle näissä, kun lanka on noin värikästä. Siispä tein sitä vain varteen. Varren loppuun tein myös vähän joustinta, että sukat pysyy paremmin jalassa. Oikeastaan tuon varren pitsin jälkeen en seurannut ollenkaan ohjetta. Kantapää on tavallinen vahvistettu ja kiilakavennukset tein jokatoisella kierroksella. Tosin kaventelin silmukat kymmeneen asti ja myös kakkos- ja kolmospuikkojen silmukoista kaventelin yhdet. Ja nyt näistä tulikin sopivan levyiset. Pelkään edelleen sitä, että sukista tulee liian leveät.

Kärkikavennuksetkin tein oman pään mukaan. Kavensin ykkös- ja kolmospuikon lopussa ja kakkosen ja nelosen alussa. Kaksi yhteen neuloen. Täytyy sanoa, etten pidä tuosta tavasta tehdä kärkeä kovin paljon. Mutta, ihan kivan näköinenhän siitä kuitenkin tuli.

Sukat on tehty 7veljeksestä, papukaijaa. Tein tuttuun tapaan kolmosen baubuilla. Nämä sukat tein lahjaksi ja ovat jotain kokoa 38. Lankaa kului 100grammaa.

Pitsineule oli tosi helppoa neuloa ja minusta kyllä myös ihan kivan näköistä. Ei vaan toimi näin värikkään langan kanssa. Joku yksivärinen toisi sen pitsin varmasti paljon paremmin esiin, tai raidoitettu, jossa olisi vähän hillitymmät värit. Itselle pitäisi vielä tällaiset lyhyempivartiset paksusta langasta tehdyt sukat neuloa. Taidan etsiä niihin jonkun toisen pitsikuvion, sillä ei samalla viitsi kahta kertaa peräkkäin tehdä. Tänään onkin sopivan sateinen päivä.

sunnuntai, 15. toukokuu 2011

Tuunattuja kirjoja

Muutaman kansipaperittoman ja mitäänsanomattoman kirjan kannet tuunasin. Kaikki nämä on tehty samalla tavalla, eli leikelty kuvia lehdistä, laitettu lisäksi ehkä jotain papereita ja vielä joihinkin ääriviivatarroja. Kaikki kirjat ovat myös bookcrossing.com sivustolle (linkki vie keskustelufoorumille) rekisteröityjä ja siksi niissä on asiaankuuluvia lappuja.

Gavrill Trojepolski: Bim mustakorva. Keltainen paperi rei'itetty fiskarsin leikkurilla, koirien kuvat lehdistä.

 

Daphne du Maurier: Rebekka. Aluspaperi vanhasta vihosta, kuvat lehdistä ja ääriviivatarroja lisäksi.

 

Laila Hietamies: Kukkivat kummut. Päällystetty vaaleanpunaisella paperilla ja kuviopaperit liimattu. Kuva lehdestä.

 

Georg popp: Maailman mahtajat. Kirja oli punainen. Päälle liimattu kuva ja ääriviivatarroja.

 

Laila Hietamies: Rakkaani tuli vuorilta. Erilaisia kuvia leikattu lehdestä ja liimattu päällekkäin. Lisäksi ääriviivatarrjoja.

Minusta näistä tuli taas ihan kivoja. Noita tuunattavia kirjoja olisi vielä vaikka kuinka paljon kotona. Pikkuhiljaa, muutama kerrallaan, niistä eroon päästään.

lauantai, 14. toukokuu 2011

Unijukka-sukat

Vihdoinkin jotain valmista! Aloitin neulomaan uusia unisukkia jo tämän kuun alussa. Jotenkin hitaasti eteni, vaikka neuloin joka päivä. Joinain päivinä vaan puikon, kaksi. Eilen sitten lopulta sain sukat valmiiksi ja pääteltyä Suomen jääkiekkopeliä katsellessa. Arvaattekos, mistä sukat sai nimensä?

Edellisille unisukille kävi muuten vähän huonosti. Joku pisti ne vahingossa koneeseen ja varmaan arvaatte, mitä koneesta tuli ulos.. hyvin pienet unisukat.

Nämä on neulottu Sublime baby merinosilk dk-langasta. Aivan ihanaa lankaa! Nyt minulla on sitä varastossa enää yksi kerä. On kyllä sen verran arvokasta lankaa, etten sitä kauheasti viitsi ostella vaan siksi, että minulla olisi sitä varastossa. Nämähän sain hyvityksenä aikoja sitten.

Lankaa sukkiin meni tasan 100g. Ja kolmosen bambuilla neuloin.

Sukat aloitin kärjestä, vähän Ullan ohjeen mukaan. Pintaneule on omasta päästä, mutta varmasti sillä on neulonut moni muukin. Ensimmäinen kierros on 1o1n, toinen ja kolmas kierros on kaikki oikein. Ja näitä kolmea kierrosta koko sukka. Kantapään tein tiimalasikantapäänä. Sitä en ollut ennen kokeillut ja se tuotti aluksi vähän tuskaa. Ei niinkään sen tekeminen, vaan sen oivaltaminen, että sukkaa pitää neuloa pidemmälle ennen kantapään aloitusta, kun tekee tiimalasin.

Tiimalasikantapää oli helppo neuloa ja varmasti tulen käyttämään sitä jatkossakin. Minulle vaan tuli ensin kamalat reiät kantapäähän. Tuohon sivulle. Jostain, en muista mistä, luin, että reiät saa vältettyä sillä, että neuloo niillä kierroksilla, kun neulotaan kaikilla silmukoilla, niin sen silmukkaa kiertävän lankalenkin ja silmukan yhteen. Minulla toimi, mutta oli vaikeaa neuloa niin toisella puolella.

Tuon varren kanssa pähkäilin, että laitanko joustinta vai en. Ehkä olisi pitänyt vähän loppuun laittaa, ettei sukan suu olisi rullaantunut. Toisaalta nämä on unisukat ja sillä ei ole juurikaan väliä. Varret ovat kuitenkin sen verran pitkät, että sukka pysyy nukkuessa jalassa. Ja on toisaalta helppo potkia unissaan pois, kun tulee varpaille kuuma.

Kaikenkaikkiaan olen näihin kyllä tyytyväinen. Ja erityisen tyyytyväinen, että nämä on neulottu ja pääsee tekemään jotain muuta!

perjantai, 13. toukokuu 2011

Raparperipiirakka

Meidän uudella pihalla raparperit kasvaa ihan valtavasti jo nyt. Onneksi penkki ei ole suuren suuri. Tekaisin tänään kevään ensimmäisen raparperipiirakan.

Pohja
150g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
0,6 litraa raparperipaloja
1 purkki kermaviiliä
1 kananmuna
3 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmuna voimakkaasti sekoittaen. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Levitä taikina piirakkavuokaan, myös reunoille.
Lisää päälle raparperin palat. Sekoita sitten täytteen muut aineet keskenään ja kaada piirakan päälle.
Paista uunissa 200asteessa puolisen tuntia. Eli kunnes pintakin on saanut vähän väriä.
Ja herkuttelemaan vaniljajäätelön tai vaniljavaahdon kanssa!

Neuleita en ole juurikaan kerennyt tekemään. Yhdet sukat tulevat kohta valmiiksi. Remontti talolla edistyy, muttei minun toimesta. Sain suorastaan kiellon edes mennä talolle. Lääkäriltä. Selkä voi edelleen huonosti. Nyt taas vähän huonommin. Onneksi olemme kuitenkin saaneet apua ja pääsemme muuttamaan kuun lopussa. Pakkailua olenkin jo vähän aloittanut, kun sitä sentään voin vähän tehdä.

Talon pihakin suorastaan huutaisi minua sinne. Pitää kuitenkin yrittää pysytellä pihahommista pois. Ne nyt ei ainakaan minua paranna. Harmittaa vaan välillä niin vietävästi, kun sormet ja pää tahtoisi mennä tekemään remonttia, mutta selkä ja järki ei. Noh, eikös sitä niin sanota, että vuosi pitääkin asua, ennenkuin saa tehdä muutoksia pihalla? Tai talossa. Onhan se kyllä jännä huomata, mita sieltä pihalta kesän kuluessa ilmestyy.